PUKKILAN KUNNAN KORONARAJOITUKSET JA -OHJEET VOIMASSA 26.9.2021 SAAKKA

Koronarajoituksissa ja -ohjeissa Pukkilan kunta noudattaa Päijät-Soten antamia ohjeita. Mahdolliset altistumisiin liittyvät velvoitteet ja rajoitustoimenpideohjeistukset saamme myös Päijät-Soten toimijoilta. Päivitämme ohjeita koronaepidemian tilanteen mukaan, seuraa ilmoittelua.

Kunnan palvelut toimeenpannaan koronaturvallisesti ja mahdollisimman normaalilla aikataululla ja tavalla. Kunnan järjestämien ryhmien kokoonpanoon ja toimintatapoihin vaikuttaa Päijät-Soten sekä THL:n terveysturvalliset ohjeet. Palvelujen osalta ilmoitamme toiminnoista kunnan kanavissa. Varaamme oikeuden muutoksiin ryhmien määrissä ja toteutustavoissa.

Maskien käyttö

Asioidessa kunnan toimipisteissä tulee kaikkien yli 12-vuotiaiden käyttää maskia, ellei siihen ole fysiologista rajoitetta. Toimipisteitä ovat

  • Hyvinvointikeskus Onni
  • kunnantalo
  • kirjasto
  • nuorisotila Nuokku
  • päiväkoti Vekara
  • Kirkonkylän koulu.

Seuraa myös ilmoittelua kunkin toimipisteen ovella, josta saat tarkennettuja ohjeita maskin ja käsidesin käytöstä. Suosittelemme myös muita alueen toimijoita toimimaan maskisuosituksen mukaan. Vähävaraisille, joiden ei ole mahdollista itse hankkia suojaimia, jaetaan kangasmaskeja kunnantalolla (Hallitustie 2) tiistaisin ja torstaisin klo 9-12. Katso lisätietoja artikkelin lopusta. Kunta suosittaa kuntalaisille maskin aktiivista käyttöä kaikessa toiminnassa kodin ulkopuolella.

Rajoitukset

Sisätiloissa kokoontuminen

  • Hyvinvointikeskus Onnin uima-allas käytössä Päijät-Soten fysioterapian sekä senioripalveluiden asiakkaille, jotka terveydentilansa puolesta tarvitsevat palvelua. Viikosta 36 alkaen avoinna myös muille.
  • Hyvinvointikeskus Onnin kuntosali avoinna. Arkipäivisin ma-pe klo 8-15 kuntosali on senioreiden käytössä. Kuntosalilla sallittu henkilömäärä on kuusi (6) henkilöä kerrallaan. Muistakaa noudattaa hygieniaohjeistuksia. Mikäli kulkulätkäsi ei toimi niin ilmoittakaa asiasta liikunnanohjaajalle, yhteystiedot: Ida Clewer p. 040 183 8538
  • paloaseman kuntosali avoinna. Kuntosalilla tehdään viikkosiivoukset tiistaisin klo 7.00-8.30 ja torstaisin klo 9.00-10.30 välillä. Viikkosiivouksien aikana kuntosali ei ole käytettävissä. Kuntosalilla sallittu henkilömäärä on kuusi (6) henkilöä kerrallaan. Muista noudattaa hygianiaohjeita ja vain terveenä salille!
  • Kirkonkylän koulun kuntosali avoinna
  • Kirkonkylän koulun liikuntasali suljettuna. Mahdollinen avaaminen arvioidaan 15.9.2021 mennessä.
  • päiväkoti Vekaran liikuntasali avoinna
  • kirjasto ja omatoimikirjasto avoinna normaalisti, käytäthän kasvomaskia ja pidät turvavälin.
  • Nuokku aukeaa 6.9.2021, katso aukiolojat Nuokun sivuilta (Palvelut/Nuoriso/Nuokku).
  • kunnantalo on suljettuna, lukuun ottamatta maskien jakoa tiistaisin ja torstaisin klo 9-12. Tarvittavat yhteydenotot puhelimitse 040 152 0460 tai sähköpostilla palvelupiste@pukkila.fi. Mahdolliset asiakaskäynnit sovitaan erikseen ja niissä noudatetaan hygieniaohjeita. Etätyösuositus voimassa henkilöstöllä 30.9.2021 saakka.
  • yleisötilaisuuksissa noudatettava turvavälejä sekä maskisuositusta
  • Hyvinvointikeskus Onnin kahvio on suljettu 31.12.2021 saakka valtuuston 7.12.2020 päätöksen mukaisesti. Kahvion tiloissa asiaton oleskelu on kielletty.
  • yksityistilaisuuksissa noudatettava turvavälejä. Kasvomaskia suositellaan käytettävän sisätiloissa, mikäli lähikontaktia ei voida välttää. 
  • Onninkotien vierailuohje päivitetty 10.8.2021 (linkki aukeaa uudelle välilehdelle)

Ulkotilaisuudet

  • yleisötilaisuuksissa noudatettava turvavälejä sekä maskisuositusta
  • yksityistilaisuuksissa noudatettava turvavälejä sekä maskisuositusta
  • turvallisuusohjeita ja etäisyyksiä pitää noudattaa kaikilla liikuntapaikoilla

Kunnan päätöksenteko ja työntekijät

Kunnan päätöksenteko on siirtynyt hybridimalliin (paikalla/etä).

Henkilöstömme käyttää maskia asiakastilanteissa sekä asioidessaan eri yksiköidemme välillä. Teemme etänä kaikki ne työtehtävät, jotka ovat mahdollisia näin tehdä. Etätyösuositus voimassa 30.9.2021 saakka. Tavoitat henkilökunnan siis varmimmin soittamalla, yhteystiedot kotisivuilta (Info/Yhteystiedot). Muistutamme myös kuntalaisia tavatessamme turvaväleistä ja käsihygieniasta sekä otamme tämän huomioon omassa toiminnassamme. Järjestämme tilaisuuksia Päijät-Soten ja THL:n ohjeet huomioiden.

Rajoitusten kesto ja muutokset

26.9.2021 saakka, ellei pandemiatilanteessa tule sellaisia muutoksia, joilla joudutaan tiukentamaan nyt esitettyjä toimenpiteitä. Kehotamme noudattamaan varovaisuutta matkustettaessa muille epidemian kiihtymis- tai leviämisvaiheen alueille.

THL:n suositukset

Viisi (5) valttia koronan ehkäisyyn

1. Jos saat oireita, mene koronatestiin ja pysy kotona
2. Pidä 2 metrin turvaväli
3. Pese kädet, yski hihaan
4. Käytä kasvomaskia, kun et voi pitää etäisyyttä
5. Lataa koronavilkku-sovellus

Kunta kannustaa seuraamaan aktiivisesti Päijät-Soten tiedottamista, suorat linkit alla:

Alueelliset suositukset

Koronatilanne ja ohjeet

Tietoa koronavirusrokotuksista

Päijät-Soten ohjeistus kasvomaskien jakelusta vähävaraisille:

1 hlö/talous 10 maskia
2 hlöä/talous 20 maskia
3 hlöä/talous 30 maskia
4 hlöä/talous 40 maskia
5 hlöä tai enemmän/talous 50 maskia.

KELA-taksia voit hyödyntää kulkiessasi koronatestiin tai -rokotukseen, lisätietoja KELAn sivuilta kohdasta Usein kysyttyä/Matkakorvaukset (linkki aukeaa uudelle välilehdelle).